Kirjoittanut Emmanuel de Vito / Mäni (VRL-14905)
Westernweekien paras anti oli ehdottomasti se, miten sieltä löysi samankaltaisia ihmisiä. Uusia tuttavuuksia, uusia ystäviä - ilman Westernweekejä ja eritoten juuri tämän vuoden kilpailua tuskin olisin nyt Mutukoskella, Magnus Antoninin vieraana.

Vastaanotto oli lämminhenkinen ja tuttavallinen. Magnus esitteli paikkoja ja pääsin rapsuttelemaan yhtä viime kevään tiimitoveriani, criollotamma Diaa; sen jälkeen istahdimme alas ja hörpimme rauhakseen kahvit ja vaihdoimme kuulumisia.

M & M Barocco oli miljööltään miellyttävä ja kodikas, vaikka se olikin huomattavasti hienompi kuin Seppele. Katselin vaikuttuneena siistiä ja järjestelmällistä varustehuonetta, kun valmistauduimme pieneen maastoretkeen. Magnus halusi näyttää tiluksia ja lähimaastoja, lupasi samalla kertoa paikan historiasta ja sen sellaisesta – kuuntelin hymyssä suin samalla, kun tein tuttavuutta maastoratsuni Manun kanssa. Karsinan nimikyltissä luki Murahti, mutta onnekseni tummanpuhuva pienhevonen tervehti mua murahduksen sijaan hörähdyksellä.

“Tää on ihan tuore tapaus. Melisen uus päähänpisto”, Magnus naurahti, kun suitsin läsipäätä tallin käytävällä.

“Ai jaa. Aattelit sit pistää mut koekaniiniksi.”

Magnus naurahti.

“On se jo sisäänajettu. Ja ihan täyspäinenkin pitäisi olla.”

Lähdimme ratsastamaan perätysten syysauringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Ratsukseen Magnus oli valikoinut Adoniksen, komean Puro Sangue Lusitanon, joka kulki reippain askelin mun ja Manun edellä. Oli kaunis, raikas päivä, juuri sopiva pienelle maastoretkelle. Naakkaparvi lehahti nauraen lentoon koivukujan latvustosta ja kaukana kuului kurkiauran huuto.

“Manu kulkee omalla moottorilla”, Magnus hymyili vilkaistessaan taaksepäin. Korvat pystyssä, pitkin ja reippain askelin kulkeva Manu puhkui intoa päästessään happihyppelylle.

“Joo. Tällaisiin oon tottunut. Se mun eestiläinen on vähän samanlainen.”

“Hyvä homma.”

Magnus kertoili niitä näitä, esitteli läheisen pikkukosken ja kangasmetsän läpi kulkevan muutamien tukkiesteiden sisältämän maastoesteradan. Ohitimme laavun ja melkein piilossa olevan, pikkuruisen uimarannan sekä puisen sillan, jonka pintaa vasten hevosten kaviot kopsahtelivat kumeasti.

Peltosuoralle päästyämme kannustimme hevoset laukkaan. Manu löysi heti nopean vaihteen ja tehosti räjähtävää lähtöä parilla riemupukilla, mutta onnistuin pitämään tasapainon ja pysymään kyydissä mukana. Musta harja piiskasi vallattomana kämmenselkiä vasten ja tunsin, miten pikkuori oikein venytti askeliaan päästessään laukkaamaan peltoaavan poikki. Magnus ja Adonis laukkasivat rinnalla, miehen suu oli yhtä leveässä hymyssä kuin omani.

“Mamma mia, se oli hauskaa”, Magnus virnisteli, kun sitten hidastimme ratsumme raviin ja lopulta käyntiin. Manun korvat kääntyilivät edestakaisin, sen sieraimet värähtelivät laajenneina kun se tasaili hengitystään. Taputin oria kaulalle ja naurahdin.

“Oli. Melkein kuin olisi ollut raketin kyydissä.”

“On tuo melkoinen taskuraketti.”

“No on.”

Paluumatkalla puheet pyörivät enimmäkseen westernin ympärillä - kertoilin Nayan kuulumisia ja tiedustelin, oliko Magnuksella kiikarissa kisamatkoja lähitulevaisuudessa. Leveällä hiekkatiepätkällä otimme vielä toisen, edellistä hillitymmän laukkapätkän, ennen kuin oli aika suunnatta takaisin tallia kohti.

“Mulla oli alunperin haaveissa vähän tämän tyyppinen hevonen”, kerroin sitten Magnukselle samalla, kun pörrötin kevyesti Manun harjaa. “Suomenhevonen tai piekkari. Oon aina pitänyt suomalaisista, niillä on hyvä työmoraali.”

“No, katselehan jostain mukiinmenevä tamma, niin äkkiäkös me sulle oma Manu laitetaan tulemaan”, mies ehdotti ja naurahdin.

“Kiitos tarjouksesta, mutta kyllä mä taidan olla yhden hevosen mies.”

“Joo, no, tarjous on silti voimassa.”

Melise, Magnusin yhtiökumppani, odotteli meitä vastassa, kun palasimme tallille. Hymyilevä nainen tarttui Manun ohjista, kun laskeuduin satulasta ja suorastaan kihisi tietää, miten maastossa oli mennyt.

“Ihana kuulla, että meni hyvin”, nainen sanoi ilahtuneesti kuultuaan, että maastoreissu oli ollut oikein mukava. Taputtelin Manua kaulalle ja Melise siirteli sen pitkää harjaa pois orin silmiltä.

“Ainahan tämmöiset ei niin suunnitellut ostot vähän mietityttää, mutta onneksi ei ole tarvinnut katua näitä kauppoja.”

“Joo, vaikuttaa kyllä mukavalta ja mutkattomalta hevoselta”, hymyilin Meliselle. “Toivotan teille monia, hyviä, yhteisiä vuosia.”

“Kiitos paljon!” Melise sanoi aurinkoisesti. Magnus nappasi aurinkolasit päästään ja putsasi niitä rennosti takkinsa helmaan.

“No, miten ois, vieläkö pistetään sauna tulille?”

“Mikä jottei”, virnistin. Hyvinhän tässä vielä löylyissä kävisi, matka Mutukoskelta Liekkijärvelle ei ollut kummoisen pitkä ajaa vaikka yötä vasten. Oli rikkaus omata ystäviä muuallakin kuin vain kotiseudulla.

15.01.2025. Kirjoittanut K. Koivuniemi
Koko ikänsä suomenhevosia johonkin suuntaan pyöritelleenä ja nyt myöhemmällä iällä kasvattaneena ja rodun näyttely- sekä kantakirjatuomarina toimineena on aina kiva palata tämän rodun ääreen. Etelä-Suomessa sijaitseva Muurtoila ei toki ollut aivan tuntematon paikka, mutta tallissa asustava pienhevosen mitoissa oleva herrasmies Murahti eli Manu oli.

Omistajansa Melise talutti kirjavaa oria pihalle, lähemmäs tarkkailuni alaisuuteen ja ristiessä sormeni selkäni takana nyökkäsi kerran. “Joo-o, selkeä suomenhevonen eli erinomaiset leimat. Ei ole epäselvää sukupuolesta. Tyyppi hyvä. Ryhdikäs”, mutisen ja askellan lähemmäs parivaljakkoa. Ori kääntää korvansa minun suuntaan, ja sen pää kaartuu vienosti minua kohden. Ojennan käteni vaalealle turvalle ja orin sieraimet liikkuvat sen puhaltaessa lämpimän hevosenhenkäyksen kädelleni. Sen ylähuuli napsuttaa kättäni kahdesti, kääntyen sitten takaisin Meliseä päin. “Herrasmies”, tokaisen vaisusti hymyillen. Käteni painuu tummanruskealle kaulalle. “Jäntevä kaula, lavan asennot ihan ookoo -” työnnän muutaman mustan sortuvan pois orin sä’ältä “- säkä hieman piirteetön”, jatkan mutisemistani ja kuljetan käteni sitten orin kyljille ja selkää pitkin ristille ja sieltä lautasille. Kupeeseen. “Hyvä sopusuhtainen runko, hyvässä kunnossa”, sanon katsoessani Meliseä. “Huomaa, ettei ole vielä jalostusorin pyöreyttä, hyvä niin.” Askellan hieman kauemmas kaksikosta, katselen oria takaa ja sivuilta, kiertelen ja kaartelen. “Kuivat jalat, hieman kuristuneet etusääret”, jatkan mutinaani ja lähestyn sitten oria uudelleen. Se ei letkauta korvaansa, mikä saa Melisen hörähtämään. Kumarrun oikealle puolelle, annan käteni valua jalkoja pitkin ja sivelen jänteitä, puristelen niveliä ja vuohisia. “Oikea etujalka vennon vuohisen oloinen”, uutta mutinaa ja nojaan Manua vasten vetäen tummista vuohiskarvoista. Tunnen kuinka ori siirtää painopistettään jotta nostaa minulle kavionsa. “Hyvän muotoiset kaviot”, jupinaa.

Käsiteltyäni kaikki jalat kaivan vielä mittanauhan esille ennen kuin haen toisen mittaajan. Melise juoksuttaa Manua käynnissä, sitten ravissa ja innostuupa se nostamaan laukankin. Hyvät liikkeet, mutta mitä muuta voit odottaakaan suomenhevoselta. “Joo-o”, totean uudemman kerran. “Suomenhevosten laatuarvosteluun vaan, kyllä tätä kelpaa esitellä!”

Irtohypytystilaisuus Kuuran Suomenratsuissa, 100 cm, kirjoittanut Katri Helminen
Islanninhevosneitien välissä suoritusvuoroon pääsi Melisen esittämä 7-vuotias pienhevosori Murahti, joka tekikin vannoutuneeseen suomenhevoskasvattajaan välittömästi vaikutuksen. Läsipäinen Manu oli paitsi komea myös oikein korrektikäytöksinen kaveri, joka ei pitänyt itsestään suurta numeroa, mutta onnistui silti kääntämään kaikkien paikalla olleiden katseet puoleensa. Melisen kertoman mukaan oria oli nuoruusvuosinaan käytetty irtohypytyskujassa säännöllisesti, mutta ratsunuralle siirryttyään vapaana hyppääminen oli jäänyt huomattavasti vähemmälle. Manu teki heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien selväksi, että se kyllä muisti jutun jujun: ori eteni kujassa itsevarmasti ja hyppäsi tarmokkaasti sortumatta kuitenkaan ylisuorittamaan pieniä lämmittelyesteitä. Toistojen kertyessä ja puomien noustessa korkeammalle hevonen rupesi kyllä innostumaan, mutta sen suorittamisesta näki silti, ettei se ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Manun ryhdikäs hyppytyyli oli miellyttävää katseltavaa, eikä se kertaakaan tehnyt estevirheitä tai ollut edes lähellä niitä. Esteiden välissä ori oli tarkka laukkansa pituudesta sekä tasapainostaan, eikä sitä tarvinnut auttaa kujan aikana ollenkaan eteenpäinpyrkimyksen tai etäisyyksien löytämisen kanssa. Kaiken lisäksi suomenhevonen oli koko ajan hyvällä ja yhteistyöhaluisella tuulella, minkä vuoksi sen käsittely hypytyksen aikana oli sekä sujuvaa että vaivattoman oloista. Hevosen luotto omiin kykyihinsä oli niin vahva, että vielä viimeisellä kierroksella, kujan viimeisen okserin ollessa jo pienhevosen rinnan korkeudella, se leikitteli esteestä yli yhtä huolettomasti kuin jokaisella edeltävälläkin kierroksella. Oli päivänselvää, ettei noin metrin korkuinen este ollut vielä orin kapasiteetin ylärajoilla. Irtohypytyksen jälkeen Manu vaikutti edelleen hyvävoimaiselta ja pirteältä, eikä se varmasti olisi pannut pahakseen uusintakierrosta.

Kouluvalmennus, valmentanut Aino Kurkinen (VRL-12701)
Melise ja Murahti muodostivat melkoisen kontrastin Magnukselle ja Adalle. Hurmaava, innokas mutta kuuntelevainen oli tämäkin hevonen, mutta 20 senttimetriä pienemmässä paketissa kuin Ada. Ja kyllähän suomenhevonen ja lusitano poikkeavat toisistaan muutenkin, iberialainen varmasti kokoaa paremmin voittaen suomenhevosen myös liikkeissä. Pikku-Manu ei tieten tämmöisistä tiennyt mitään, eikä tarvinnutkaan, kun ei tässä mitään vertailua oltu tekemässä.
Heti aluksi Melise sai ratsastaa Manun reippaasti uran sisäpuolelle, pois kentän aidan antamasta tuesta. Niin ohjat kuin hevonenkin saivat olla melko pitkät, toki tuntumalla ja ratsu kuulolla. Oikeastaan ura jäi muutoinkin pois, sillä jokusen käyntikierroksen jälkeen siirsin alkuverryttelyt suurelle, pääty-ympyröistä muodostuvalle kahdeksikolle.
"Sinulla on nyt hyvä paikka tarkastella kättäsi ja ohjasotettasi. Onhan tuntuma tasainen ja käsi joustava, liikkuuhan kätesi hevosen suuta kohti eikä pois siitä? Anna Manun venyttää itseään rennosti eteen ja alas, voit huoletta ratsastaa rauhallista, jopa vähän hidasta tempoa tähän kahdeksikolle."

Raviverryttelyt aloitettiin nekin uraa seuraillen, samalla tavoin uran sisäpuolella kuin käyntiverryttelytkin. Kehotin hieman lyhentämään Manun muotoa, ei varsinaiseen työskentelymuotoon mutta hieman. Orin ryhtikin kohosi itsestään. Niin näppärä, pitkä ja kiva käynti kuin orilla oli ollutkin ja ravi näytti samoja tahteja, ravissa Manu lähti jo nyt vähän kiihdyttelemään mikä lyhensi askelta. Pieni ruunikko jännittyi, liikkeen laatu sekä erityisesti lapojen irtonaisuus kärsi. Tätä jännittymistä lähdimme purkamaan keskiympyrällä, jonka koko vaihteli hieman joka kierroksella. Asettavat ja taivuttavat avut, jotka paitsi pitivät Manun ympyrällä myös varioivat ympyrän kokoa, olivat omiaan rentouttamaan hevosta.
"Lisäksi pohkeenväistö pois uralta ja takaisin, kunhan itse pysyy rauhallisena ratsastaen huolellisesti joka askeleen kiirehtimisen sijaan, toimii monesti rentouttavana ja rauhoittavana liikkeenä", selitin Melisen jälleen suurentaessa keskiympyrää. Manun muoto sekä ravi näyttivätkin paljon paremmilta. Alkuverryttelyjen laukka, joka sai olla ihan rentoa lapoja irrottelevaa pitkin poikin kenttää kirmaamista, sujui todella nätisti ilman kiihdytyksiä, kohti taivasta nostettua turpaa tai muitakaan kommelluksia. Välikäynnit Melise ratsasti hymyssä suin, rennon tyytyväisellä pienhevosella.

Välikäyntien jälkeen Melise ja Manu saivat palata uralle, jatkaa ravia sekä aloittaa lävistäjät. Keskelle lävistäjää halusin siistin, hallitun pysähdyksen suoraan ravista, ja rehellisen pysähtymisen jälkeen takaisin raviin kaarron loppuun saakka, uralle samaa ravia jatkaen. Tehtävä olisi varmasti haastava Manulle, jolle ravi selkeästi oli kinkkisin askellaji. Tämä tehtävä vaati hyvän, energisen ravin, josta syntyvän energian voisi kanavoida kokoamiseen sekä pysähtymiseen. Löysä, vajaatempoinen ravi lähinnä valuisi velttoon pysähdykseen siinä, missä jännittynyt ravi tyssäisi kuin seinään ikävän terävän nytkähdyksen saattelemana.
"Vaihda kierrosta joka lävistäjän jälkeen, eikä jäädä kauheasti toistamaan tätä. Mikäli pysähdykset eivät ota onnistuakseen, tehdään jotain muuta väliin ja palataan asiaan sitten. Mikäli pysähdykset sujuvat niin jätetään homma kokonaan siihen. Tämä on teille kuitenkin todella hyvä tehtävä ihan itsenäisiin treeneihinkin." Tehtävä sujui vaihtelevasti, pari kertaa todella hyvin, mutta myös melko lailla läpi juosten nytkähtävin, epätasaisin pysähdyksen. Kun myöhemmin palasimme lävistäjäpysähdysten pariin suoritukset olivat tasaisempia, kuitenkin selkeästi lisätreeniä ja kehitystä vaativia.

Muut tehtävät, pätkät keskikäyntiä, erilaiset lyhyet pohkeenväistöt, laukanvaihdot käynnin kautta sekä näennäisen simppelit 10 metrin laukkaympyrät, ratsukko suoritti paljon tasaisemmalla, hyvällä menestyksellä. Melise ratsastaa siististi, hänellä on hiljainen, tasaisesti vaikuttava pohje ja mukavan joustava käsi, joskin tänään hän monta kertaa kallistui sisäjalan päälle saaden koko istuntansa vinoon. Ei muuta kuin jumppaa ja hierojalle mars! Nämä kuitenkin kuuluvat elämään, istunta elää ja takapakkeja tulee tie minkä jumien vuoksi. Manu kuunteli Meliseä hienosti tsempaten myös ravitehtävien läpi, vaikka käynti- ja laukkatyöskentely olikin ruunikolle selkeästi helpointa ja siksi miellyttävintä.
"Manu ei kuitenkaan tahallaan koeta juosta ravitehtäviä alta pois, kyllähän se apuihisi vastaa yrittäen parhaansa, joten teillä on oikein hyvät lähtökohdat kehittää ravia. Onneksenne ravi on muutoinkin kaikkein helpoin askellaji kehittää, heikon käynnin kanssa tarina olisi vallan toinen. Näppärä, todella kiva ja positiivinen pieni ori sinulla!"